Mitä on runolaulu (regilaul, runosong)?
Runolaulu on useimpien itämerensuomalaisten kansojen yhteinen vanha suullinen lauluperinne. Sitä lauloivat suomalaiset, karjalaiset, inkeroiset ja inkerinsuomalaiset, vatjalaiset sekä virolaiset, heidän joukossaan setot, jotka kutsuvat laulujaan leeloiksi. Suomeksi se on runolaulu, viroksi regilaul. Se on yksi perinne, jolla on monta alueellista muotoa. Samat juonet ja kielikuvat sekä samankaltaiset säkeet toistuvat alueelta toiselle, kullakin paikallisella kielellä tai murteella, Viron ja Venäjän rajalla olevalta Setumaalta Vienan Karjalaan.
Miten laulut rakentuvat
Runolauluilla on yhteinen poetiikka. Säkeet ovat lyhyitä, nelipolvisia ja rytmiltään laskevia eli trokeisia; useimmissa on noin kahdeksan tavua, mutta Virossa säkeessä saattoi olla kuudesta kahteentoista tavua. Säkeen sanat alkavat usein samalla äänteellä (alkusointu), ja säkeen perään tulee monesti toinen, joka sanoo saman toisin sanoin (kerto eli parallelismi). Säkeitä ei ryhmitellä säkeistöiksi, eikä niissä ole loppusointuja.
Laulajat ammensivat yhteisestä säkeiden ja kaavojen varannosta, eikä koskaan ollut kahta aivan samanlaista esitystä. Usein esilaulaja lauloi kunkin säkeen ja muut toistivat sen; näin laulettiin yleensä Virossa, Setumaalla ja Inkerissä. Lauluja laulettiin myös yksin, ja Karjalassa kaksi laulajaa lauloi usein eeppisiä runoja yhdessä. Jokainen muistiinpano on yleensä laulun toisinto sellaisena kuin laulaja tai ryhmä sen jollakin kerralla lauloi.
Mitä laulettiin
Perinteeseen kuuluu kertovia runoja (Karjalassa ja Inkerissä ennen kaikkea maailman synnystä ja myyttisistä sankareista, Virossa enimmäkseen balladinomaisia lauluja), lyyrisiä lauluja, lauluja laulamisesta, häälauluja, vuotuisjuhlien lauluja, työ- ja paimenlauluja, kehto- ja lastenlauluja sekä keinu- ja leikkilauluja. Loitsuissa oli sama säemuoto, mutta niitä luettiin usein eikä laulettu. Useimmat RunoVersen loitsut on kerätty Suomesta ja Karjalasta. Arkistoissa laulut on jaettu tuhansiin tyyppeihin. RunoVersessa on oma sivu jokaisella tyypillä, johon kuuluu vähintään 100 runoa – yhteensä 445 tyypillä.
Miten laulut merkittiin muistiin
Runolaulu eli laulettuna, ei kirjoitettuna. RunoVersen vanhin ajoitettu teksti on loitsu vuodelta 1564, ja ennen 1800-lukua ajoitettuja tekstejä on vähän; lähes yhdeksän ajoitettua runoa kymmenestä merkittiin muistiin 1830- ja 1930-lukujen välillä. Siihen aikaan vanhat laulut olivat useimmilla alueilla jo väistymässä uudempien loppusointuisten ja säkeistöllisten laulujen tieltä, ja arkistoissa on myös niitä. Kerääjiin kuuluivat Elias Lönnrot sekä jopa 1 400 avustajaa, jotka Jakob Hurt sai mukaan vuodesta 1888 alkaen Virossa ja Venäjän virolaissiirtokunnissa. Kaikkiaan arkistoissa mainitaan yli 7 000 kerääjää, joista monet olivat paikallisia ihmisiä: kyläläisiä, opettajia, koululaisia ja opiskelijoita.
Lönnrot kokosi Kalevalan (1835, 1849) kerätyistä runosäkeistä, joita hän yhdisteli ja muokkasi; Kreutzwaldin Kalevipoeg (1857–1861) on enimmäkseen hänen omaa, regilaulua jäljittelevää säettään, ja se pohjautuu jättiläinen Kalevipojasta kertoviin tarinoihin. Molemmat ovat taide-eepoksia eivätkä suullisia lauluja; RunoVersessa ne ovat erillään omana kirjallisen runouden korpuksenaan KR.
Mistä aloittaa RunoVersessa
- Paikka. Kaikilla 803 keruupaikalla on oma sivu, jolla ovat paikan laulut, kerääjät ja keruuvuodet: esimerkiksi Vuokkiniemi Vienan Karjalassa, Soikkola Inkerissä, Kuusalu Pohjois-Virossa ja Setumaa.
- Laulutyyppi. Joitakin lauluja laulettiin laajalti itämerensuomalaisella alueella. Laulu lunastettavasta neidosta on suomalaisen arkiston SKVR:ssä tyyppinä Lunastettava neito (414 runoa 112 paikasta) ja virolaisen arkiston ERABissa tyyppinä Lunastatav neiu (254 runoa 81 paikasta). Laulu suuresta tammesta on SKVR:ssä tyyppinä Iso tammi (303 runoa 51 paikasta, enimmäkseen Inkeristä ja Karjalasta) ja ERABissa tyyppinä Suur tamm (345 runoa 85 paikasta).
- Yksi laulu. Jokaisella tyyppisivulla on esimerkkirunoja, ja kukin niistä aukeaa lukunäkymään, jossa näkyy myös alkuperäinen teksti.
- Lähteet. RunoVerse kokoaa noin 290 000 runoa neljästä korpuksesta: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran SKVR, KR ja JR sekä Viron kansanrunousarkiston ERAB. Korpusten kuvaukset ja viittausohjeet ovat Tietoja-sivulla.